Kesäsafarin ehdoton kohokohta tähän mennessä on ollut Kilpisjärvellä sijaitseva Saana tunturi. Kohokohta monessakin mielessä, onhan se korkein kohta Suomessa johon olemme kivunneet, sekä samalla pohjoisin paikka.
Kilpisjärven kylällä on kaikki tarpeellinen, ei kuitenkaan mitään ylimääräistä. Kauppa, huoltoasema ja turisteille useampikin majoitustila.
Saanalle kipuaminen on kuitenkin se päänähtävyys Kilpparilla. Tunturilla on korkeutta reilu kilometri, mutta matkaa kertyy kävellen suuntaansa 4 km. Ensimmäinen pätkä kävellään polkua pitkin, märimpien osuuksien kohdalla pitkospuut. Sitten alkaa rappuset, askelmia yhteensä 740 kpl. Olin jostain saanut kuvitelman, että rappuset vievät perille asti. Näin ei kuitenkaan ole, vaan matka jatkuu tunturia pitkin. Nousu on heti rappusten jälkeen sen verran jyrkkä, ettei perille asti näe. Tai kuinka pitkälle pitää kävellä vielä. Puuskuttaessa matkan arviointi jäi vähemmälle huomiolle. Hyvänä maamerkkinä voi kuitenkin pitää kaukaisuudessa näkyvää mastoa, korkein kohta on hieman tämän maamerkin jälkeen. Periltä löytyy vieraskirja, jonne kannattaa toki puumerkkinsä jättää.
Paluumatkalla vastaan tuli muitakin patikoijia, hyväntuulisesti moikkailivat. Toiset kyselivät matkan pituudesta. Uteluihin oli helppo vastata muka kokeneenakin tunturisamoilijana.
Näkymät ovat huikeat. Suomen Luontolehdessä näkymiä kommentoitiin, että on vaikea uskoa tämän olevan kotimaassa. Tämä on varsin hyvin kommentoitu. Etenkin jos on tottunut vaikkapa Pohjanmaan lakeuksiin.
Saanan jälkeen hyvä kohde Kilpisjärventien varrella Iiton jälkeen on palsasuot. Suomen ja Euroopankin oloissa varsin harvinainen luonnonilmiö, jossa ikiroudassa olevat valtavat turvemättäät kohoavat maanpinnan yläpuolelle. Suolle menee n. 500 metrin pituinen pitkospuulenkki jossa voi ihastella tätä erikoista näkymää. Lisäksi suotietoutta löytyy tarkemmin opastauluista.
Karttaan merkitty tie 