Ostin kuusi-vuotiaalle pojallemme mustekalan näköisen uimarenkaan kauppareissulla heräteostoksena. Poika ihastui yllätykseensä välittömästi. Sen verran paljon, että heti seuraavana aamuna olisi päästävä rannalle.
Halusin kuitenkin hieman hiljaisemman rannan mitä eivät ainakaan Westendin ja Matinkylän rannat Espoossa edusta. Niissä tapaa olla porukkaa kuin hyttysiä Lapissa. Oli tautiaikaa tai ei.
Päähäni pälkähti Kattilajärven ranta Espoon Nuuksion lähettyvillä. Olin käynyt siellä aiemmin ehkä n. seitsemän vuotta sitten. Eksyin paikalle tuolloin sattumalta. Tutkin uusia mahdollisuuksia luontoretkille ja ajelin kiinnostavan oloisia pikkuteitä.
Seuraavana aamuna
Ei muuta kuin rantakamat kasaan ja aurinkorasvat naamalle. Menoksi sanoi mummo lumessa. Paitsi ettei nyt tietenkään ole lunta.
Paikka löytyikin helposti Google Mapsin ohjeita seuraamalla, kunhan hakee ensin Kattilajärven kohteeksi. Tarkka osoite on Kattilajärventie 30, Espoo.
Tie kohteeseen on muuten varsin sympaattinen. Mäkistä maastoa, kiemurtelevaa hiekkatietä pitkin upean metsän keskellä. Pysäköinnistä kertova opaste sanoo, että vain merkityille paikoille saat pysäköidä. Ja että asiaa valvotaan. Aivan kohteen vieressä on tilaa ehkä n. kymmenelle autolle ja sitäkin ennen oli muutama isompi alue autoille. Näiltä vaan joutuu pienen matkan kävelemään rannalle päästäkseen.
Hiljaista vai ei
Halusin tietenkin rannan viereiselle parkkipaikalle. Tilaa oli enää vain kahdelle autolle. Olimme kuitenkin melko varhain liikkeellä. N. klo kymmenen aikaan aamulla. Jopas nyt. Ajattelin.
Rannalla oli jokunen perhe. Ei kuitenkaan kahdeksan autokunnan edestä. Yksi telttakin oli rannan tuntumaan pystytetty.
Rupattelin erään perheen kanssa ja he tiesivät kertoa ettei ranta nykyisin ole hiljaisimmasta päästä. Tännekin on löydetty perille. Kysyivät tulimmeko nyt vai olemmeko olleet yötä. Eli maasto on myös suosittua telttailua ajatellen. Ja tästä syystä myös autoja oli valmiiksi paikalla.
Ranta
Ranta itsessään on melko pieni. Laituri josta voi pulahtaa veteen. Kaksi poikaa siitä tekikin ”pommeja” hyppien ja kisaillen miten isoja loiskauksia saavat aikaan.
Perheen pienimpiä ajatellen rannassa on sopivasti matalaa ja hyvä hiekkapohja. Vesi oli ainakin nyt käydessä todella kirkasta. Jotain kalojakin siellä uiskenteli ja kävivät ihmettelemässä ihmisten touhuja.
Hyvä paikka tämä Kattilajärvi. Hiljainenkin joo mutta varauksella. Kannattaa olla varhain liikkeellä. Etenkin aurinkoisemmilla keleillä.