Meiko vuonna 2020 – laadukas luontokohde Kirkkonummella

Vaikea uskoa mutta totta se on. Olemme käyneet Meikon ulkoilualueella ensimmäisen kerran vuonna 2013 eli seitsemän vuotta sitten! Aika todella rientää nopeasti, kuten sanotaan.

Tuolloin siellä ei ollut (muistaakseni) merkittyjä reittejä. Nyt niitä löytyy peräti kolme eri mittaista.

Reitit

  • Kuikankierros 3,2 kilometeriä (punainen reitti)
  • Kotokierros 4,4 kilometeriä (vihreä reitti)
  • Meikonkierros 8,3 kilometeriä (keltainen reitti)

Ajo-ohjeet Meikon ulkoilualueelle

Meiko on todella lähellä Kirkkonummen keskustan lähimpiä asutusalueita. Ei nyt ehkä aivan kävelymatkan päässä mutta jos sattuu olemaan pyörä käytössä, niin pyörämatkan päässä ainakin. Julkisilla liikkujat pääsevät lähelle bussilla. Ja toki omalla autolla pääsee perille asti.

Pysäköintitilaa on suhteellisen reilusti. Tokikaan ei aivan loputtomasti paikkoja ole. Kannattaa siis olla tässäkin asiassa varhain liikkeellä. Saapuessamme tie oli muuten erityisen kuoppainen. Eli ainakin tavanomaisen maavaran omaavan auton kanssa liikkeelläolijat saavat harrastaa slalomia väistelläkseen kuopat. Tosin voi olla että kuopat liittyivät etelän erikoiseen talveen, joka muistutti lähinnä pitkää syksyä. Vettä nimittäin tuli reilusti. Kaupunki tietty paikkaa tiet sitä mukaan kun ehtii.

Varusteet

Vaikka Kuikankierroksen retkipäivänä ei satanut, en hoksannut varustautua kevyitä maastolenkkareita kummemmin. Alkupätkä oli leveää hiekkatietä mutta varsin pian mentiin pienemmälle polulle yli juurakoiden, välillä kiipeillen kallioisempia nousuja.

Meikonkierroksen aikana oli sateisempaa jolloin mukana olleet kumpparit olivat ainoa oikea vaihtoehto.

Eli jos on ollut kosteampaa, niin kannattaa varautua siihen. Vaikka muuten ei niin vaativaa maastoa olisikaan, niin mutaisuus kannattaa huomioida.

Kuikankierros 3,2 km

Reitti kulkee Meiko-järven sivusta, välillä maisemat ovat huikaisevan upeita. Jokin aika sitten on ilmeisesti ollut yöpakkasia, jättäen hennon jääpeitteen järven pintaan. Nyt ilmojen lämmetessä jääpeitteen päällä ohuttakin ohuempi vesikerros. Pinta peilaa postikorttimaisen upeasti!

Mielestäni Meikon alue on erittäin laadukas ulkoilualue. Erittäin hyvä vaihtoehto, mikäli kaipaat edes rahtusen hiljaisempaa paikkaa mitä Nuuksio tai Kuusijärvi.

Meikonkierros 8,3 km

Tätä kirjoittaessa virustilanne maailmalla on aiheuttanut melkoisen ryntäyksen luontokohteisiin. Päätinkin olla ovela ja kiertää Meikonkierroksen sateisella päivällä. Jo pelkästään senkin vuoksi ettei paikalla olisi muita mutta myös siksi, että luonnon omat sävyt ovat ihan toisenlaiset kuin auringonpaisteella. Kameralle oma sadesuoja ja menoksi! Pysäköintialueella oli jokunen auto saapunut ennen minua.

Meikonkierroksella seurataan keltaisia merkkejä. Niitä riittääkin runsaasti eikä eksymisen vaaraa ole. Merkit ovat laitettu siten, että reitin voi kiertää kummin päin haluaa. Joskus on nimittäin näkynyt sellaisiakin reittejä, joilla merkinnät vain yhteen suuntaan.

Reitti alkaa ensin mutaisen pellon ylityksellä vaihtuen sen jälkeen hetkeksi leveäksi hiekkatieksi. Pian viitoitus ohjaa varsinaiselle reitille.

Heti reitin alkupuolella on idyllinen puro, jonka jälkeen noustaan jyrkähköä kalliota pitkin ylös. Sateisella kelillä kannattaa olla varuillaan kallioiden kanssa. Voivat olla liukkaita.

Reitti on kauttaaltaan suhteellisen leveä, joskin paikotellen kivikkoinen tai juurikkoinen. Reitti kulkee todella upeissa maisemissa kiertäen koko Meiko-järven. Matkan varrelta löytyy näköalapisteitä, joita ei sinänsä ole erikseen merkitty mutta ei niitä oikein voi olla huomaamattakaan.

Välillä poiketaan pitkospuilla suopätkän yli. Kesällä tässä kohtaa voinee käydä melkoinen ininä ja pörinä hyönteisruuhkan vuoksi?

Maaston ja polun luonteen vuoksi paikka näkyy olevan maastojuoksijoiden suosiossa. Ja siihen hommaan paikka näkyykin soveltuvan mitä mainioimmin!

Lisäksi matkan varrelta löytyy muutama tulentekopaikka. Muutoin tulen tekeminen alueella on kielletty. Tosin toiselle niistä oli hieman hankala päästä vedenpaisumuksen vuoksi.

Ja mitä tulee tuohon ideaani ettei sadesäällä olisi muita ulkoilijoita. Kyllä sinne muutkin löysivät perille – kelistä huolimatta. Hyvä näin tietysti!

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s