Jos on jo kaikki perinteiset ulkoilualueet koluttu Helsingin tai pääkaupunkiseudun lähistöltä, niin tässäpä oiva vinkki! Isosaari Helsingin edustalla. Saari on ollut aiemmin yksinomaan puolustusvoimien käytössä mutta on nyt avattu yleisölle virkistyskäyttöön. Puolustusvoimat toimii saarella edelleen mutta vain rajatuilla alueilla.
Saarelta löytyy monenlaista reittiä koluttavaksi ja vanhoja sotilasrakennelmia ihmeteltäväksi vanhasta kasarmista lähtien. Oppaamme Jarmo Niemisen mukaan Isosaaressa varusmiespalveluksen on suorittanut mm. presidentti Sauli Niinistö sekä Vesa-Matti Loiri (ennen Unno Turhapuro aikojaan).
Ehkä kaikista kiinnostavin saari on sotahistoriasta kiinnostuneille. Kannattaa nimenomaan etsiä käsiin mainitsemani Nieminen. Mies on suorastaan elävä tietokirjateos! On kyllä kirjoittanut viitisentoista kirjaakin, lähinnä sotahistoriasta, joten eipä ihme. Saaren luonto on myös kaunista katseltavaa, eli ehdottomasti tutustumaan vaikka historia ei niin lähellä sydäntä olisikaan.

Muita mainitsemisen arvoisia asioita mitä saarelta löytää on 9-reikäinen par 3 golf-rata. Ilmeisesti rata poistuu lähitulevaisuudessa kaavamuutosten myötä, joten kannattaa pitää kiirettä, mikäli tämän haluaa kokea. Lisäksi saarelta löytyy muutamakin ravintola sekä sauna.

Kulkeminen Isosaareen onnistuu Kauppatorilta yhteysveneellä. Tarkemmat hinnat ja tiedot laivaliikenteestä Suomen saaristokuljetuksen ylläpitämältä sivulta osoitteessa: https://visitisosaari.fi/laivaliikenne/
