Suomenojan lintuallas, Espoo

English version available

Joulukuinen Suomenojan tekoallas on karua katseltavaa 2017 tapanina. Sotketut sekä rikkinäiset opastekyltit harmaasävyisen luonnon kera antaa vaikutelman kuin olisi jossain idän maisemassa. Alue on varsin erikoinen ja ristiriitainen. Kivihiilivoimalaitoiksen vieressä oleva tekojärvi tarjoaa linnuille loistavan pesimäpaikan keväisin. Siitäkin huolimatta, että Länsiväylä kulkee suhteellisen lähellä. Idyllisyyttä rikkoo vielä alueen poikki kulkeva voimalinja. Täällä voi bongata valtavan ison naurulokkiyhdyskunnan sekä muita vesilintuja mutta myös piisameja pitäisi täältä löytyä.

IMG_5878

Lähdimme perheen kanssa lyhyelle luontoretkelle. 3-vuotias jaksoi reippailla tämän 1,6km mittaisen lenkin mainiosti. Jopa innostuneesti. Ainoa tunnelmaa latistava tilanne tuli oikeastaan lintutornista. ”Tuo ei ole mikään torni. Pitäisi olla yhtä iso mitä nuo savupiiput” – kuului taaperon suusta. Tornilla oli kuitenkin riittävästi korkeutta pienen miehen makuun, kunhan sinne ensin päästiin kiivettyä. Alue on muutenkin varsin suosittua ulkoiluseutua. Helppokulkuista hiekkatietä on hyvä kulkea joko pyörräillen tai kävellen.

IMG_5879

Mainittuja torneja on muuten kaksi kappaletta. Valokuvauksen kannalta mukaan kannattaa ottaa mahdollisimman pitkä telelinssi. Tällä meidän reissulla ei nähty muita lintuja kuin sinisorsia. Täsmätieto muuten niistä. Oletko tullut miettineeksi miksi naaras on huomattavasti värittömämpi mitä koiras? Koska se tarjoaa oivan suojavärin petoja vastaan munia hautoessa.

Viimeistään keväällä uudemman kerran tänne tarkastamaan, löytyisikö asukkeja enemmän! Hieno paikka kaikesta karuudestaan huolimatta. Autoilevat löytävät pysäköintitilaa helposti Bauhausin puoleisen liikenneympyrän läheltä.

Linkki Google Mapsiin.

IMG_5886
IMG_5908
Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s