Torronsuo onkin jo tuttu paikka entuudestaan viime kesäkuulta. Tuolloin tutustuminen aloitettiin hevospaarmojen seurassa. Näin keväällä liikkuessa ei paarmat onneksi häiritse. Aiemman kirjoituksen löydät täältä.
Aikaisempaan kierrokseen verrattuna uutta tällä kertaa oli kipuaminen lintutorniin. Tornista on upeat näköalat joka suuntaan. Harmi ettei tällä kertaa lintuja ollut näkösällä saatika että olisi saanut kameralle ikuistettua.

Siinä mielessä on hauska vierailla tutuilla paikoilla eri vuodenaikoihin sillä värit ovat aivan toisenlaiset. Alla oleva kuva on jo melkein kuin joltain savannilta. Torronsuolta se kuitenkin on.
