Matkalla nähtyä, osa 2

Nyt olen siinä mielessä hyvässä tilantessa blogikirjoittelun osalta, että olen “saanut kiinni reissun”. Muutama tarina Kesäsafarista on kirjoitettu viiveellä, tämä juttu taas juuri sieltä missä safari menee.

Valtateistä ja niiden välttelystä puheenollen, tiet voivat näyttää myös tältä miltä allaoleva kuva on. Onneksi tämän kaltaisia reittejä ei kuitenkaan ihan jatkuvalla syötöllä ole. Tämä pätkä on toistaiseksi ehkä pienin tie mistä autolla on ajettu, mutta kuitenkin hyvä osoitus siitä, että reittisuunnitelma pitää.

kuva

Matka kulkee kohti Lappia. Jotenkin ajattelin, että Kuusamon korkeudella näemme ensimmäiset porot. Olin väärässä, ei tarvinut ajaa kuin n. 50km Sotkamosta pohjoiseen kun ensimmäiset luupäät tulivat vastaan.

IMG_3408

Raatteentie ja Raatteenportti on Talvisodan kuuluisimpia näyttämöitä. Ja kun kerran seudulla ollaan, niin tokihan paikka piti katsastaa. Tärkeimpiä paikkoja oli nähdä kuuluisa Portti kivipatsaineen, juoksuhaudat (Purasjoen puolustusasema) museotien varrella ja lopulta ajaa tie aivan loppuun asti rajalle. Päätepysäkillä on vielä vartiomuseo, joka jätettiin väliin tällä kertaa.

IMG_1017

Erityismaininnan saa “Hiljainen kansa” niminen tilataideteos. Tavallisesti en ole juurikaan taiteen suuri ystävä, mutta tämä yllätti positiivisesti omaperäisyydellään. Omistaja tiesi kertoa, että alkuun oli pelkästään taideteos mutta kävijät kyselivät kahvin perään, joten kahvila perustettiin myöhemmin pienimuotoisena. Jälkeenpäin toiminta on kasvanut ja rakennuksia pystytetty pihamaalle. Kahvilan seinään oli kiinnitetty myös kartat, johon kukin kävijä sai merkitä nuppineulalla kotipaikkansa. Oli mielenkiintoista nähdä kuinka kaukaa jopa Suomen ulkopuolelta tänne on tultu.

IMG_1058
IMG_1051
Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s