Torronsuo, Tammela

Torronsuo sijaitsee Tammelan kunnassa, eli hyvin lähellä Forssaa. Etelästä päin sinne pääsee helpoiten Porin tietä eli tietä numero 2. Tämän enempää alueelle ei juuri ohjeita tarvitse etukäteen sillä loppumatkan voi seurata hyvin merkittyjä opasteita. Alueen parkkipaikka on myös suoraan päällystetyn tien varrella, joten mitään maastoreittiä ei tarvitse ajella.

IMG_0538

Suomen kesään kuuluu kärpäset, mutta… Parkkipaikalle saavuttuamme kimppuumme hyökkäsivät hevospaarmat. Niiden kanssa en aiemmin varsinaisesti ollutkaan tehnyt tuttavuutta, ja nämä yli 3cm kokoiset lentävät “pedot” näyttivät suhteellisen ikäviltä. Pääsimme kuitenkin matkaan nopeasti, ja onneksemme paarmat eivät enää suolla niin pahasti häirinneet. Ainakin jos muisti pysyä liikkeessä. Hetkeksikään jos pysähtyi, niin yksin ei tarvinnut suollakaan olla.

Suolla kulkee pitkospuut joita pitkin oli hyvä kävellä. Ajattelimme kiertää n. 10km pituisen lenkin. Etukäteistietojen mukaan osa matkasta ei kulje suota pitkin, vaan joutuisimme kävelemään jopa hetken matkaa tietä pitkin. Tämähän ei tietystikään haittaisi. Matkalla kuitenkin tuli pitkospuilla vastaan muutamia muitakin henkilöitä. Ihmettelin asiaa sillä parkkipaikalta lähdettäessä kulkusuunta oli ikään kuin kaikille sama, jos haluaa tämän kymmenen kilometrin reitin kiertää.

IMG_0551

Syykin selvisi muutaman kilometrin jälkeen miksi vastaantulijoita oli niin “paljon”. Pitkospuut loppuivat ja ennen muinaista louhosta oli pieni pätkä metsää jonka läpi kulki polku. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, myrsky oli tehnyt täälläkin jälkensä ja maasto muuttui melko haastavaksi. Maaston haastavuuden olisin vielä kestänyt, mutta metsän siimeksessä nämä alussa mainitut hevospaarmat muistuttivat turhankin innokkaasti olemassaolostaan. Joten päätimme kääntyä takaisin – kuten ilmeisesti muutamat muutkin ennen meitä.

IMG_0556
Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s